lauantai 8. lokakuuta 2016

11 viikkoa eli 77 yötä jouluaattoon.

  
Wau, äkkiä nämä viikot vierivät ja joulu lähestyy viikkoviikolta, päivä päivältä ja tunti tunnilta.

Joulujutut pyörivät entistä enemmän mielessä, välillä kun ennättää istua alas tulee selailtua joulublogeja. Ja yhdessä törmäsinkin ihanaan kosmetiikka joulukalenteri postaukseen. Toinen toistaan ihanampia juttuja ja houkuttaisi tilata kaikki.
Mutta koska minulle on jo tulossa LF:n upea kosmetiikka kalenteri täytyi tyytyvä ihailemaan.

Mutta ,mutta   se on kosmetiikka kalenteri, kynttilöitä ja palaa joulunalla paljon. Joten niitä tarvitsee aina.   Ja löysin tämän ihanuuden   yankee candle
aivan ihana, vähän arvokas, ja oli silloin loppuunmyyty.     Harmi.

Tänään piti kuitenkin mennä uudestaan kuikkimaan yankee candle kalenterita, ja voi että. Niitä sai taas ja olivat alennuksessa.
Ja lisäalennuksen sai kun tilasi kaksi kerralla. Ei ollut vaikea taivutella siskoani mukaan kimppaan ja niin lähti tilaus matkaan.


Kyllä nyt on jouluodotus ihanaa kun on kaksi näin valtavan ihanaa kalenteria saattamassa matkaan.

Ja tietenkin lisäksi lasten ja miehen sekä koiran kalenteri mistä on myös iloa minullekkin.

 


 En malta odottaa että nämä ihanuudet kotiutuvat minulle.



Kävimme koiruudelle ostamassa vähän syys ja talvikampetta. Nyt on kurapuku ja toppatakki pikkuiselle hankittu.  Kaupassa oli myös lelunäyttely ja katsokaa mitä ihanuuksia sieltä löytyi. Ei me Murun kanssa jaksettu muita katsellakkaan vaan tonttujen ääreen jämähdettiin.






Ruffe Puffe, meidän pikkuinen ihana joulukoiramme tarvitsee tietenkin joulupannan. Tämä oli vasta harjoitukappale, vielä jouluiiempi on tulossa kunhan löydän oikeanlaista koristenauhaa. Mutta kyllä tällä pannalla passaa  joulua odotellessa lenkkeillä.





 Mukavaa joulunodotusta, pukeutuuko teillä lemmikin jouluun? Entä oletteko jo kalenterit hankkineet? Tyydyttekö yhteen vai tarvitsetteko useamman?


4 kommenttia:

  1. On tuo kynttiläkalenteri ihana! Ja ei, en varmaankaan tyydy yhteen kalenteriin... Saa nyt nähdä, mitä kaikkea keksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä nyt yhdellä voikkaa pärjätä, hyvä etten ole ainut. Ja ne saattaa tosiaan aina lisääntyä.
      Vaikuttaa ainakin ihanalta ja lupaukset ovat kovat. Eilen on kalenteri postitettu, saas nähdä kauanko kestää sen tulo englannista tänne pieneen kylään.

      Poista
  2. Meillä on minun jack russelilla ihka oma rusetti jouluksi hankittu (Punainen tietenkin) ollaan jo kovasti harjoittelemassa sen kaulassa pitämistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi että, varmasti suloinen otus teillä rusetti kaulassaan. Pennut ovat niin ihania ja meidän molempien pennuilla tulossa ensimmäinen joulu.

      Poista