perjantai 29. tammikuuta 2016

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Uusi sänky

Vuodenvaihteesta asti ollaan nukuttu makeita unia uudessa sängyssä. Edelleen tuo on pelottavan korkea, mutta todella hyvä nukkua.

Vanha olikin jo vähän liian hyvin käytetty.







maanantai 25. tammikuuta 2016

Lastenhuoneet.


tonttulauman valtakuntaa on yläkerta. Välillä sotkuisempi, välillä siistimpi. Varsinkin pikkityttöjen puolella lelut viihtyy paremmin lattialla kuin koreissa.


 Isompien puolelta.






 Ja pienempia, Hugo,suuri vahtikoira on ovella.





 Menninkäinen ja Murunen siirtyivät ennen joulua samaan sänkyyn ja hyvin ovat unet maistuneet siskoa halien. Ihana. Ja saavatkin nukkua niin kauan kuin unet pysyvät rauhallisina.



Porraskäytävää valaisee öisin ledit lyhdyssä.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Iltalenkille.

Supernatural pyörimään ja kunnon crossarilenkille. 10 tuotankokautta odottaa katsomista. Saa muutaman kilometrin veivata.









perjantai 22. tammikuuta 2016

Pakkaspäiviä

Pakkaspäivä ja kotoilua. Talon lämmitystä.    Sitä tämä elo nyt on. Mutta antaa pakkasen paukkua. Me laitetaan uuniin tulet ja pihalle mentäessä puetaan kunnolla päälle. Kyllä me taretaan.


pakkasia on toki hyväksikäytettykin ja viety mattoja ja petivaatteita ulos tuulettumaan kunnolla ja saamaan lumipesuja.










keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Jonotellaan

Nimittäin käsileikkaukseen. Rannekavan ahtaumahan se sieltä löytyi ja lääkäri laittoi leikkausjonoon.

Paras aika valmistautua seuraavaan jouluun taitaa olla tammikuu ja ihanat alelöydöt.

Tämä kyllä pääsee käyttöön jo nyt. (   kiitos ihanasta lahjasta)
Näkeeköhän tässä yökkärissä jouluisia unia?

maanantai 18. tammikuuta 2016

Pakkaspäivien vietto

Ulkona paukkuu pakkanen.

Ulkoillaan sen mikä on pakko mutta sisällä ollaan viihdytty.

Uuneissa tulet ja neuleen kanssa on hyvä hautautua sohvannurkkaan.






joulu tuli ja meni, mutta seuraava lähestyy ja sitä onkin hyvä jo vähän tuumailla ja valmistautua siihen.


Ensimmäinen pakettikin on jo paketoitu.




torstai 7. tammikuuta 2016

Suklaakortteja.

Koska jokainen tarvitsee hyvän kirjan tai leffan seuraksi vähän suklaata lähti joululahjojen mukaan tottakai suklaajoulukortit.






Voitte uskoa että oli välillä suuri kiusaus käydä suklaavarkaissa. Mutta kyllä jokaisen kuoren sisällä taisi lähteä suklaalevy.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Lahjuksia

Teini-ikäisille kummipojille jotka asuvat kaukana on niin hankala keksiä mitään.

Postin matkaan lähti itse tekemäni korti minkä sisältä löytyi dvd levy sekä vähän rahaa leffa iltaa varten.











tiistai 5. tammikuuta 2016

Lumiukkosoppaa.

Lumiukkosoppa on jokavuotinen suosikki lasten keskuudessa. Sitä lähti tänäkinvuonna lasten lahjoihin mukaan sekä omille lapsille kalenteriin.

Lumiukkosoppa on siis valmista veteen sekoitettavaa kaakojauhetta. Sekoitustikknja karkkitanko ja mausteeksi tietenkin kuivattuja lumipalloja. Eli vaahtokarkkeja.







maanantai 4. tammikuuta 2016

Patalappuja joulukukkasiksi.

Joulumuistamiseksi muutamalle ystävälle ja naapurille lähti patalappuja kauniisti koristeltuna.







Ihan kaikki eivät näköjään päässeet kuvaan asti. Oli niitä pari lisääkin siis.


Omaankin käyttöö pääsi samanlaiset ja hyvät ovat. Eivät polta näppejä. Kaksinkertaisesta villalangasta neulotut.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Lisää joululahjoja, pipityynyt

Osaan paketeista, ja tottakai myös omalle perheelle. Valmistui jouluksi pipityynyjä, eli kauratyynyjä.

Sisäpussi on puuvillaan ja sen sisälle on ommeltu taskuihin kauraa.

Päällispussi on puuvillaa tai pellavaa ja irrotettavissa ja pestävissä.






Ainakin meidän perheessämme nämä ovat suosiossa.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Varpaiden lämmittimiä.

Tänävuonna lahjaksi lähti varpaiden lämmittimiä.

  Huopatossut ja villasukkia.



















 Täytyy kyllä tunnustaa etten ihan kaikkia tehnyt itse vaan käytin apuna osaavia ja taitavia käsiä vähän helpottamaan urakkaani.
 Tuo rannekanavan ahtauma pakotti vähän hillitsemään käsienkäyttöä.
Mutta nyt kun olen menossa tutkimuksiin tuli käsky rasittaa sitä. Eli puikot taas suihkii.
















perjantai 1. tammikuuta 2016

Joululahja huivi.

Nyt uskaltaa jo paljastaa joululahjoja.
Tässä yksi niistä. Itseneulomani hartiahuivi lämmittämään vanhassa talossa asuvaa sukulaista.

Huivi on neulottu kaksinkertaisesta Novitan huurre langasta jossa on mukana mohairia ja villaa. Itse huivi on aina oikein kolmiomalliin neulottu ja reunoihin virkkasin vielä samasta langasta pitsit.








Lisäksi lahjapaketista löytyi, myöskin itsetekemäni, kauratyyny. Lämpiää mikrossa ja hellii kipeitä lihaksia tai viluvarpaita.   Mukana oli myös suklaata ja kirja jolle uskon lahjan saajalla olevan käyttöä.









P.s paketti sai kiitosta, eli uskon että oli mieluinen.