tiistai 15. joulukuuta 2015

15. Joulujuhlia

Tänään istuttu katselemassa toinen toistaan ihanampia joulujuhlia esityksiä. Omien lasten tietysti kaikista ihanampia.    Tämä on aina joulunodotuksessa yksi parhaista hetkistä.






Lapsilla oli tänään vapaapäivä koulusta ja vietettiin hauska päivä kavereiden kanssa. Osa lumiukkosoppa kupeista karkasi ennen kuvanottoa, mutta kahdeksan niitä oli.





Ja Tauno, voi Tauno Tauno. Meinasi olla tuhma tonttu ja saikin puhuttelun käytöksestään.   Oli meinannut sytyttää nuotion keskelle olohuonetta. Ei niin saa tehdä. Tuhma Tonttu.

Onneksi nuotio ei ollut syttynyt ja Tauno lupasi ja vannoi kautta partansa ettei tee niin enää.











Lasten kalantereista löytyi saippuaa ja kulkusia ja minun kalenteristani vähän isompi pullo ihanaa bodyshopin saippuaa. Kuva jää huomiselle.


Anteeksi, väsymyksen takia blogi vähän hunningolla. Mutta yritän parantaa tapani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti