perjantai 20. helmikuuta 2015

Onnellisen ja vapaan kanan oma muna. Tipuset kasvaa.

Pakko on aina välillä kuikkia kanalassa pesiin. Vaikka en odotakkaan vielä munia kuukauteen.

Mutta mikä yllätys kanalassa olikaan tänään.   Se ihka ensimmäinen oman kanan muna.

Toinen tytöistä on siis aloittanut muninnan ja nyt saa ihan tosissaan pesät tarkistaa. Wau, ei voi muuta sanoa ja sitä on valtavan ylpeä tytöstään.





Isot kanat voivat siis hyvin. Tuntuvat nauttivat elämästään. Kuopsuttelevat. Tekevät lentopyrähdyksi, istuvat orrella, syövät, nukkuvat, kotkottavat ja potpottavat. Opettavat pikkutipuja kanamaisille tavoille.
Muna oli pieni mutta aivan täydellinen.



Pikkutiput kasvavat silmissä. Vanhempi harjoittelee lentämistä. Valtavan reippaita ja rohkeita.   Sulkapeite on alkanut kasvamaan.
Kyllä minä nyt toivon että molemmat olisi kanoja, kukko ei meille nimittäin jää.    Mutta ei näistä vielä tiedä, minä en ainakaan.     Jos joku tietäväisempi haluaa esittää arvauksia niin niitä saa heittää.

Pikku tirppa syntynyt 8.2.2015


 Katsokaa nyt mitkä siivet ja pieni pyrstön alku.



 Isompi tirppa, syntynyt 30.1.2015



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti