maanantai 3. marraskuuta 2014

28

Kyllä enää 28 yötä. Mitä,ei ei. Jouluaattoon on vielä 51yötä. Mutta joulukuun ensimmäiseen päivään on enää 28 yötä.

1.joulukuuta. Mattimyöhäisetkin aloittavat joulunodotuksen. 

Ja pääsee avaamaan ensimmäiset luukut joulukalentereista,lukemaan ensimmäisen luvun Neposen jouluseikkailusta. Telkkarista tulee ensimmäinen jakso joulukalenteria.

Kyllä. 28 yötä tähän kaikkeen.

Eilen vietin hetkisen kellarinkolossani. Kuuntelin joululauluja,pussitin ja käärin. Teippailin. Onnistuin saamaan teipinkatkojalla sormeni verille.
Oli aivan hirmuisen ihanaa.

Mutta nyt on 115 joulukalenteri yllätystä valmiina.   Isännältä uupuu vielä jouluaaton luukkuun sukat ja lapsille ommeltava yhtiin luukkuihin pussukat. Kankaatkin on jo valmiiksi leikattu.

Miehen kalenteriluukut pakkasin vihreään armeijan vanhaan lootan.
Lasten kalenteriluukut menivät vanhaan matkalaukkuun. (Normaalisti tässä säilytetään joululehtiä ja kirjoja. Mutta nyt ne ovat esillä joten laukku vapautui kalenterijemmaksi. Joulunjälkeen laukku on taas tyhjä ja sinne pääsee lehdet ja kirjat)

Omat kalenteriluukkuni ovat rottinki korissa. Oma kalenteri on minullekkin täysin yllätys sisällöltään. Olen kasannut sen tämän blogin kautta tuntemattomien ihmisten kesken vaihto menetelmällä.    Vielä uupuu seitsämän luukkua mutta olen varma että ne ennättävät saapua tässä marraskuun aikana.

Mutta mutta,jouluun kuuluu jännitys ja odotus. Joten aamulla oli pakko raahata kalenterit esille. Ei tästä kyllä tiedä kukaan muu kuin minä. Matkalaukku on sängynalla piilossa. Mies ei varmasti osaa edes aavistaa että hänellekkin on sukkakalenteri tulossa.   Muistakaahan siis tekin pitää salaisuus.
Yllättyy sitten 28 yön päästä.

Matkalaukku sängynalla. Minun ja miehen kalenterit ja suklaakalenterit,sekä ne sukat,laskuri ja tietenkin tonttumuori astiakaapin päällä keittiössä vahtimassa.

On tänävuonna lapsille erityisen hienot sukkakalenterit. Kun aloin käydä yllätyksiä läpi oli niitä 29  joka lapselle siis...  uuups...pakkohan niitä oli yhdistää. Ja kun mummut olivat auttaneet kalentereiden kasauksessa niin tuli aika upeita juttuja. Mm. Jouluaatolle villasukat.

Tonttumuorin sain vuosisitten salaiselta jouluystävältäni. Taitaa olla omakuva minusta,jouluinen Muori neulomassa.
Siellä sekin on kaapin päällä työntouhussa ja vahtimassa kalenteri yllätyksiä.

Sukat pääsevät seinälle sitten marraskuun viimeinen päivä. Odottelemaan aamua ja lasten jännittyneitä ilmeitä ja odotusta

            28 yötä siis. Joulu on niin ihanaa aikaa että sen vietto kannattaa aloittaa ajoissa.

3 kommenttia:

  1. No ei ole enää pitkä aika. Pitää minunkin päästä pian nuoremman kalenteria kasaamaan! Ihanasti pullistelee salkku yllätyksiä.

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Ei malta odotta että tulisi joulukuu ja päästäisiin kaikki avaamaan luukkuja.

    Laukku tosiaan pullistelee. Ei meinannut mahtua kiinni. Isommallekko onjo kalenteri kasassa?

    VastaaPoista
  3. Ei ole pitkä aika ei!! Kyllä täällä niin kovasti jo nuorin jännittää, että mitähän hän mahtaa saada joululahjaksi. :D Kaksi kertaa löytänyt jo mun lahjajemman, jossa hänelle pari pientä juttua. Nyt täytyy etsiä sitten kolmas paikka... En ymmärrä, että kuinka ihmeessä se voi ne aina löytää!! Yleensä noilla kaapeilla ei käy koskaan. No, eipä hän tiedä, että kyseiset lahjat ovat hänelle. ;) Suurin osa on kuitenkin jemmassa vanhempieni luona.

    VastaaPoista