perjantai 26. syyskuuta 2014

89 yötä jouluaattoon.

Väsynyt ja harmaa päivä. Kotoiltu ilman että on saanut mitään aikaiseksi....


paitsi, samalla on viimeistelty ne vihonviimeiset kalenteriluukut.

Selailtu perheen pienimmän kanssa joululehtiä ja suunniteltu mitä namusia leivottaisiin joulunalla.


Kaikista salaisin ja uhkaavaa vauhtia täyttyvä joulukirjakin sai uusia ideaoita.


Ja näitä ideoita pursuaa sellaista pelottavaa tahtia että tulee samalla suunniteltua  seuraavaakin joulua!!!! Pitää varmasti ostaa piakkoin joulukirja kakkonen ja alkaa sinne pistämään ideoita jouluksi 2015   vaikka millaiset joulukortit tekee, tai mitä neuloo itselleen.   Voi olla että neule tulee aloitettua jo tänävuonna, mutta on sen verran haasteellinen minulle että jos ottaisi tavoitteeksi ensijoulun.
Noh, lahgatkin vielä ostamatta ja kun on vanha ohje niin kaikkia lankoja ei välttämättä saa enää, eli joutuu soveltamaan.

No mutta nyt lähti juttu rönsyilemään. 2015 joulu on ihan oma juttunsa.

Nyt puuhaillaan ja suunnitellaan ja nautitaan tästä joulusta, jouluun valmistautumisesta, joulun odottamisesta, joulun ihmeestä ja taijasta.


Mutta nyt on Muorin aika palata maanpinnalle ja mennä vaikka tyhjäämään astiapesukone. Ei ihan kokoaikaa passaa suunnitella ja haaveilla, vaikka mieli tekisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti