torstai 12. joulukuuta 2013

12

12 yötä jouluaattoon ja kahdestoista päivä joulukuuta. Jouluikuinen joulunodotus puolessävälissä.  Aikasta ihanaa, enää 12 yötä jouluaattoon.

Tänään tuli postissakin salainen paketti, en edes tiedä keneltä se on. Ainoastaan että se on minulle. Ikioman mammaryhmämme juonia.

Tänään kävin suurella joulushoppailureissulla. Kynttilöitä, paristoja ja ruokatarpeita.   Toki sitten lähellä aattoa vielä haettava tuoreita tarpeita. Mutta ne haetaan sitten.

Meidän pieni rakas kulta Murusemme totesi illanpäälle että o ou, ja tuumaili että onpahan helpompi syödä. Mitä sitä turhaan säästelemään jouluun kun silloin on herkkuja muutenkin tarjolla.







 Tänävuonna lapsille on lähtenyt jouluiseksi muistamiseksi säilyketölkkeihin piilotettua lumiukkosppaa.
Lumiukkosoppaa säilyketölkissä.  Sisällä valmista kaakaojuomajauhetta, lisää vain kuuma vesi. Minivaahtiksia lumipalloina sekä karkkitanko kauhana.   Ja ehkä jotain pientä vielä lisäksi  ;)













Ja aikuisille, tai oikeammin koko perheelle ihania PiparKakkuKuppiKakkuja.


12 keskikokoista tai 24 pienempää kuppikakkua.

4,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta.
ripaus aitoa vaniljasokeri
1rkl jauhettua inkivääriä.
                                                            2tl kanelia                                             
0,5tl jauhettua neilikkaa
(voit myös käyttää n. 1,5rkl valmist apiparkakkumaustetta korvaamaan inkiväärin, kanelin ja neilikan)

125g sulatettua ja jäähdytettyä voita
2dl tummaa muscovadosokeria  ( voi käyttää myös tavallista sokeria, tai ruokosokeria, miun suosikki)
2 kananmunaa
1dl vettä

Kuumenna uuni 175 asteeseen.   Sekoita kuivataineet.   Vatkaa voi, kananmunat ja sokeri kunnolla sekaisin.  Lisää jauhoseos vuorotellen veden kanssa.    Vatkaa kunnolla sekaisin.       Jaa vuokiin.  (itse suosin paperisia muffinivuokia muffinipellillä)

Paista 20-25 minuuttia.

   



Lopuksi kuorruta tummalla suklaakiilteellä.

250g tummaa suklaata.
1,5dl kuohu tai vispikermaa.
2rkl voita.

Laita kasariin tms   kuumenna seos ja sulata suklaa.   Jäähdytä hetki jotta seos sakenee. Kuorruta senjälkeen kuppikakut.


Ja lopussa se tärkein.



  Herkuttele ja nauti







Tähän loppuun vielä tunnustus.   Tänään hankin sen oikeasti viimeisen joululahjan, nyt paketoimaan se ja senjälkeen voi huokaista niiltäosin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti